Hiilineutraalisuus on suuri tavoite, johon pyrkivät niin valtiot, kunnat kuin yrityksetkin. Kysymys on ensisijaisesti ilmastonmuutoksen pysäyttämisestä.  Tavoitteeseen pyrittäessä jokainen yritys ja organisaatio joutuu seuraamaan sekä omaa hiilijalanjälkeään että hiilikädenjälkeään. Yritykseltä hiilineutraaliuteen siirtyminen vaatii sen oman toiminnan päästöjen tarkkaa tutkimista ja toimintojen suuriakin muutoksia. 

Hiilijalanjälki kertoo toiminnan synnyttämistä haitallisista vaikutuksista, jotka kiihdyttävät ilmastonmuutosta. Hiilikädenjälki on käsite, joka kuvaa yrityksen tuottamien ratkaisujen päästövähennysvaikutusta käyttäjälle, esimerkiksi pääurakoitsijalle, koko tuotantoketjulle ja loppukäyttäjälle. Hiilikädenjäljen pitäisi olla hiilijalanjälkeä suurempi.

(juttu jatkuu videon jälkeen)

Pro Pilvipalveluiden HSEQ-järjestelmä kalvosarjana

Olemme koostaneet ytimekkään kalvosarjan, jonka avulla voitte tutustua palvelutarjontaamme. Lataa pdf-muotoinen kalvosarja alla olevasta linkistä.

Lataa kalvosarja (pdf)

HSEQ-järjestelmä videona

www.propilvipalvelut.fi/pro-palveluiden-esittely

Yksinkertaista, mutta ei helppoa

Mitä hiilineutraalisuus käytännössä tarkoittaa? Sitä, että yrityksen toiminnan nettohiilijalanjäljen tulisi olla nolla. Kysymys on siitä, kuinka tuohon tavoitteeseen päästään. Ratkaisu kuulostaa yksinkertaiselta: yritys on hiilineutraali silloin, kun sen toiminta tuottaa ilmakehään vain sen verran hiilipäästöjä mitä se itse pystyy sitomaan niitä ilmakehästä. Tällöin toiminta ei muuta ilmakehän hiilipitoisuutta.

Muutos edellyttää pitkää prosessia ja yritykseltä kokonaisvaltaista muuntumista. Suomen Itsenäisyyden juhlarahaston (Sitra) selvitysten mukaan prosessin ydin on, että yritys sitoutuu hiilineutraaliuden tavoitteluun läpi koko yrityksen ja toiminnan ja sen on oltava jatkuvaa systemaattista kehittämistä. 

Pelkästään oman toiminnan muutoksilla ei kuitenkaan aina päästä nollatulokseen. Vaikka energia tulisi uusiutuvista lähteistä, työntekijät tekisivät työmatkansa polkupyörällä tai materiaalikuljetukset tehtäisiin sähköautoilla, ei nollatilanteeseen kuitenkaan aina päästä. Mikä avuksi? Kompensaatiot. Jäljelle jäävät päästöt voidaan kompensoida rahalla. Kompensaatiot voi kohdistaa esimerkiksi Amazonin sademetsien suojeluhankkeisiin.

Siinä missä ratkaisu, siinä ongelma

Hiilineutraalisuus käsitteenä on yleisesti käytössä, mutta se mitä sillä tarkkaan ottaen tarkoitetaan voi vaihdella. Sisällön todentaminen, rajaus ja mittaaminen voivat olla eri yhteyksissä erilaisia. Hiilineutraaliuden standardit ja ohjeistukset eivät määritä sitä mikä on oltava omien päästövähennyksien ja mikä kompensaatioiden osuus.

Olennaisinta hiilineutraaliuteen pyrkimisessä on oman organisaation hiilijalanjäljen saaminen omin toimin nollaan. Tämä tarkoittaa energiatehokkuuteen tehtäviä toimia päästöjen alentamiseksi. Kompensaatioiden (carbon offsetting) käytön pitäisi olla ainoastaan täydentävä keino. Jos niitä kuitenkin käytetään runsaasti ilman omia toimenpiteitä, hiilineutraaliudella ratsastamisesta voi jäädä viherpesun maku.  

Kilpailuvaltti markkinoinnilla 

Suomessa on tehty poliittinen päätös tavoitella koko yhteiskunnan hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. Tavoite on erittäin haasteellinen.  Euroopan unionissa hiilineutraaliuteen pyritään vuoteen 2050 mennessä. Tällöin Euroopasta tulisi maailman ensimmäinen hiilineutraali maanosa. Kiinassa tavoite on vuodessa 2060. Näitä tavoitteita ilmastoasiantuntijat pitävät realistisina. EU:ssa ajankohtaan mentäessä uskotaan syntyvän valtavat tuhansien miljardien suuruiset markkinat älykkäille vihreille ratkaisuille.

Puhtaiden ratkaisujen uskotaan tulevaisuudessa olevan merkittävä kilpailuvaltti ja kilpailukyvyn edellytys. Edelläkävijöinä ovat tietenkin suuret yritykset ja organisaatiot, joilla on resursseja muutokseen, mutta myös pk-yritysten ja muiden pienempien organisaatioiden on pysyttävä kehityksessä mukana. Suuret organisaatiot vaativat pitkien tuotantoketjujensa kaikilta lenkeiltä samaan hiileen puhaltamista.

Tavoitetta vauhditetaan muun muassa EU:n koronaelvytysavustusten ja -lainojen avulla. Niiden käytön tulisi kohdistua pääasiassa hiilineutraaliutta tukeviin investointeihin unionin jäsenmaissa. 

Vastuu tulevaisuudesta

Hiilineutraaliuteen pyritään, koska se nähdään ainoana mahdollisuutena turvata maailma suurilta ilmastonmuutoksen aiheuttamilta katastrofeilta. Ilmastonmuutos on tosiasia, jonka jokainen voi jo havaita. Sään ääriolosuhteet ovat lisääntyneet. Poikkeuksellinen kuivuus, helleaallot, rankkasateet, tulvat ja maanvyörymät ovat yhä yleisempiä myös Euroopassa, eikä Suomi sen osana ole säästynyt seurauksitta. Ilmaston lämpeneminen on muuttanut etenkin talvia merkittävästi.

Toistaiseksi mikään ihmisen luoma järjestelmä ei pysty sitomaan ilmakehästä hiiltä niin paljon, että se estäisi hillitsemään ilmaston lämpenemistä. Maailman yhteenlasketut hiilidioksidipäästöt olivat vuonna 2019 peräti 38 gigatonnia. Tästä hiilinieluina toimivat maaperä, metsät ja valtameret pystyvät sitomaan noin 10 gigatonnia. Neutraaliuteen on siis todella pitkä matka. Yksi gigatonni on miljardi tonnia.

Päästöt ja nielut

Suomi on EU:n muiden maiden kanssa sitoutunut unionin ilmastolain myötä tavoittelemaan hiilineutraaliutta. Tavoite rajoittaa ilmaston lämpeneminen 1,5 asteen on kirjattu myös Pariisin ilmastosopimukseen, jonka 195 maata on allekirjoittanut. Euroopan unionissa hyväksyttiin vuonna 2019 Euroopan vihreän kehityksen ohjelma, jolla pyritään vauhdittamaan hiilineutraaliuteen siirtymistä.

Kysymys on kasvihuonepäästöistä ja kasvihuonekaasujen nieluista, jotka olisi saatava tasapainoon. Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi tarvitaan valtioiden ja yksittäisten ihmisten lisäksi myös jokaista yritystä. Asiantuntijoista koostuvan Suomen ilmastopaneelin mukaan tavoitteeksi asetettu hiilineutraalisuus ei kuitenkaan riitä kuin välitavoitteeksi. 

Maailman ykköseksi

Jos hiilidioksidipäästöjen halutaan maailmassa vähenevän ja ilmaston lämpeneminen saada laskuun, on päästöjä saatava vähenemään merkittävästi nyt asetettuja tavoitteita enemmän. Suomen hallitus on päättänyt, että maan on oltava hiilineutraaliuden paalupaikalla. Tämän vuoksi pääministeri Sanna Marinin hallitus muutti aiemman hallituksen (Juha Sipilä) aikataulua vuodesta 2045 vuoteen 2035.

Tästä aiheutuu kustannuksia, joita toistaiseksi ei ole pystytty tarkkaan laskemaan ja hintalappu tahtoo suurentua sitä mukaa mitä lähemmäs takarajaa tullaan.  Onnistuessaan toimet kuitenkin takaavat yritysten toiminnan tulevaisuuden ja vahvistavat niiden brändiä ja uskottavuutta yhteiskunnallisina vastuunkantajina. Muodostuvat kustannukset tulevat lopulta kaikkien maksettavaksi. Maksajia ovat valtio, yritykset ja yksityiset kansalaiset.

Äärimmäisen tiukkaa aikataulua perustellaan myös sillä, että kehittäessään ja ottaessaan käyttöön hiilettömiä tekniikoita Suomi saattaa saada kilpailuetua maailmanmarkkinoilla.